Hiiliatomi on maapallon elämänsinfonian keski-C, perussävel, jonka ympärille kaikki rakentuu. Ilman hiiltä ei ole elämää. Toisaalta ihmistoiminnan vaikutuksesta ilman hiili myös uhkaa kaikkea elävää. Hiilen kiertokulku luonnossa on sekaisin teollisen toiminnan takia. Hiili on väärässä paikassa väärään aikaan, mikä ilmenee kiihtyvänä ilmastokriisinä. Tutkijayhteisössä vallitsee yksimielisyys toimenpiteistä tilanteen ratkaisemiseksi. Tarvitaan isompia ja nopeampia globaaleja päästövähennyksiä sekä hiilen imemistä pois ilmakehästä ja sen varastoimista orgaaniseen ainekseen. Jälkimmäiseen meillä ei ole käytössä muuta teknologiaa kuin fotosynteesi – vihersoluisten eliöiden kyky sitoa hiiltä yhteyttämällä ja varastoida sitä pitkäaikaisesti maaperään ja meriin. Suurimmat hiilivarastot ovat maapallon merissä, soissa ja metsissä. Niiden vaaliminen on elintärkeää ihmiskunnalle.
Tilastokeskuksen päästölähderaportin mukaan Suomen maankäyttösektori kääntyi vuonna 2021 hiilinielusta hiilipäästöjen lähteeksi. Muutos on niin dramaattinen, että sitä on luonnehdittu hiilinielujen romahtamiseksi. Luken selvitys varmisti, että romahdus johtuu liiallisista hakkuista sekä männyn ja lehtipuiden hidastuneesta kasvusta. Kolmas syy löytyi turvepelloista ja ojitetuista suometsistä, jotka paljastuivat luultuakin pahemmiksi kasvihuonekaasujen päästölähteiksi. Suomi on ilmastopolitiikassaan laskenut paljon maankäyttösektorin hiilinielujen varaan, minkä vuoksi tilanne on vakava sitovien ilmastotavoitteidemme kannalta. Suomen ilmastopaneeli ja ympäristöjärjestöt ovat vaatineet hallitukselta pikaista hiilinielujen pelastamispakettia.
Miten ne nielut nyt menikään?
Metsien hiilensidontakeskustelu käy kuumempana kuin koskaan. Tilanteen hahmottamista haittaavat termien sekoittuminen ja tahallinen sekoittaminen julkisessa keskustelussa. Dialogi on vaikeaa, jos yksi puhuu aidasta ja toinen aidan seipäästä. Siksi pieni kertaus alan termistöstä on paikallaan.
Maankäyttösektori tarkoittaa maatalousmaan, metsätalouden ja muun maankäytön muodostamaa kokonaisuutta. Maankäyttöä on myös esimerkiksi teiden, asuinalueiden, parkkipaikkojen ja ostokeskusten rakentaminen. Maankäyttö voi aiheuttaa kasvihuonepäästöjä, kuten tekevät vaikkapa suopellot, turvetuotanto, soiden ojittaminen metsätaloutta varten ja karjankasvatus, tai pienentää hiilinielua, esimerkkinä liian suuri hakkuiden kokonaismäärä. Avohakkuut pienentävät metsän hiilinielua ainakin sadaksi vuodeksi ja metsän osittainen hävittäminen rakentamisen alta tätäkin paljon pidemmäksi aikaa.
Hiilivarasto on nimensä mukaisesti esimerkiksi metsä tai suo, joka on sitonut itseensä kasvaessaan hiiltä ja säilöö sitä pitkäaikaisesti. Myös pitkäikäiset puutuotteet kuten hirsitalot ovat hiilivarasto. Metsien hiilivarasto on syntynyt, kun puut ovat sitoneet kasvaessaan hiiltä, josta osa on päätynyt puihin ja osa maaperään. Metsän hiilivarastosta hiiltä voi vapautua ilmakehään esimerkiksi hakkuiden yhteydessä, kun puuta korjataan pois metsästä ja maaperää muokataan. Lahoaminen vapauttaa Suomen oloissa hiiltä vähän kerrallaan ja hyvin hitaasti. Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen mukaan pohjoisten havumetsien kuollut puuaines toimii hiilivarastona kymmenien, joskus jopa satojen vuosien ajan.
Hiilensidontaa tapahtuu, kun esimerkiksi metsän puusto tai suon kasvillisuus sitoo hiiltä kasvaessaan. Hiiliensidonta ei ole sama asia kuin hiilinielu. Se ei myöskään ole sama asia kuin puuston kasvu. Puun hiilensidontaan vaikuttavat monet tekijät, kuten esimerkiksi valon määrä.
Hiilinielu tarkoittaa kasvavaa hiilivarastoa. Kun metsien hiilivarasto kasvaa, metsät toimivat hiilinieluna. Hiilinieluna toimivassa metsässä puuston kasvu sitoo enemmän hiiltä kuin mitä hakkuut ja lahoaminen vapauttavat. Jos hiilen sitoutuminen ja vapautuminen ovat tasapainossa, metsien hiilivarasto pysyy vakiona ja nielu on nolla. Hyvässä kasvuiässä olevissa metsissä hiilinielu on usein suurempi kuin vanhoissa metsissä, joissa kuitenkin hiilivarasto voi olla moninkertainen nuoriin metsiin verrattuna. Metsä toimii hiilinieluna, kun sen hiilivarasto kasvaa.
Päästölähde Metsä tai suo voi olla päästölähde, jos niistä hakkuiden, maanmuokkauksen, ojittamisen ja turpeenkaivuun vuoksi vapautuu enemmän hiiltä kuin sitoutuu. Myös metsäpalot voivat muuttaa metsän päästölähteeksi, kuten esimerkiksi USA:ssa on tapahtunut 1980-luvun jälkeen. Puustoinen, eri-ikäisrakenteinen metsä ei koskaan voi olla päästölähde, jos sen ekosysteemi toimii normaalisti.
Hiilitase on hiilivaraston muutos vuositasolla eli prosessin toimiminen hiilen lähteenä tai nieluna. Jos metsän hiilitase on negatiivinen, sen hiilivarasto on pienentynyt ja ilmakehään on vapautunut hiilidioksidia. Ja päinvastoin: metsän positiivinen hiilitase tarkoittaa, että metsä on toiminut vuoden aikana hiilinieluna kasvattaessaan hiilivarastoa hiilensidonnan avulla.
Substituutiovaikutus tarkoittaa fossiilisten energialähteiden korvaamista ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Esimerkiksi polttamalla kivihiilen sijaan puuta voidaan korvata kivihiilen päästöjä. Substituutiovaikutusta arvioitaessa vertaillaan puun käytön eri vaihtoehtoja: sitä, että puun polttamisella korvataan kivihiiltä, ja toisaalta sitä, että puu olisi jäänyt metsään kasvamaan tai lahoamaan, jolloin metsien hiilivarasto olisi suurempi. Lisäksi voidaan vertailla vaikkapa tilanteeseen, jossa puuta olisi käytetty esimerkiksi pakkausmateriaalin tuotantoon tai hirsitalon rakentamiseen.
Puuvaranto tarkoittaa puuaineksen määrää metsässä. Sitä mitataan kuutiometreissä.
Hakkuukertymä on käsite, joka tarkoittaa metsistä hakatun runkopuun kokonaismäärää.
Puuston poistuma sisältää hakkuukertymän lisäksi metsään jäävän hakkuutähteen runkopuun sekä luontaisesti kuolleen runkopuun.
Miksi hakkuita pitäisi rajoittaa, jos metsät kasvavat hakkuita enemmän?
Vaikka puuston kasvu on männyn ja lehtipuiden osalta hidastunut, Suomen puuvarannon kasvu ylittää edelleen puuston poistuman. Puuta siis kasvaa metsissä enemmän kuin sitä hakataan. Nykyisillä hakkuumäärillä tasapaino on kuitenkin uhattuna. Vaarana on, että nyt paitsi edistetään luontokatoa, myös vaarannetaan tulevaisuuden hakkuumahdollisuuksia. Jos ajatellaan Suomen talousmetsiä kokonaisuutena, niin jossain aina hakataan suunnilleen se määrä, mikä toisaalla sitoutuu. Tällä hetkellä hakataan monin paikoin hiukan enemmänkin. Hiilivarastojen pienentyessä hiilinielu pienenee.
Hiilinielujen ylläpito ilmastokriisin pahenemisen estämisen kannalta tarvittavalla tasolla ei nykyisillä, yli 75 miljoonan kuutiometrin vuotuisilla hakkuumäärillä ole onnistunut. Suunnitellulla vuotuisen hakkuumäärän lisäämisellä tilanne muuttuu pahemmaksi ilmaston kannalta, koska voimaperäiset hakkuut pienentävät metsän hiilivarastoa ja hiilinielua pitkäksi aikaa. Suomen metsien hiilinielujen pitäisi olla valtavan paljon suuremmat, jotta niistä olisi todellista apua ihmiskunnalle. Nopeimmin hiilinielu saadaan kasvattamalla hiilivarastoja, eli jättämällä puut eloon sitomaan hiiltä.
Julkisesta keskustelusta voisi päätellä, että tutkijoiden keskuudessa olisi suurta eripuraa siitä, miten metsien käyttö vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Tosiasiassa tutkijat ovat kuitenkin yksimielisiä metsien ilmastovaikutusten perusperiaatteista: 1) metsät ovat merkittävä hiilinielu ja hiilivarasto, 2) hakkuut pienentävät metsien hiilinielua ja että 3) metsät ovat tällä hetkellä käytännössä ainoa toimiva hiilinielu. Hämmennys erilaisista näkemyksistä metsien käytön ilmastovaikutuksista syntyy siitä, että erilaiset mallit antavat erilaisia lukuja koskien sitä, miten nopeasti ja millä aikavälillä metsähakkuut pienentävät metsien hiilinielua.
Metsäteollisuus jarruttaa, ja syy on selvä
Hämmennystä lisää myös metsäteollisuuden aggressiivinen lobbaus. Metsäteollisuus väittää sitkeästi edelleen, että vaiva hoidetaan sillä, millä se tulikin. Hiilinielujen romahtamisen varmistuttua äänenpainot ovat vain koventuneet. Ehdotus siitä, että metsänomistajalle alettaisiin maksaa metsän lisäisestä hiilensidonnasta ja jatkuvasti puustoisena pitämisestä tyrmätään kysymällä, ketä se hyödyttäisi. Vastaus on metsäteollisuudelle epämiellyttävä, koska se kuuluu: maanomistajaa, ilmastoa ja metsäluontoa, ei selluteollisuutta. Teollisuuden mukaan puuta pitäisi hakata lisää, jotta metsien hiilinielu kasvaisi. Yhteys tämän väitteen ja metsäyhtiöiden lyhytaikaisen taloudellisen edun välillä on selvä. Silti monet eivät tunnu huomaavan tai haluavan huomata sitä.
Suomessa vallitsee sitkeä uskomus metsäteollisuudesta, joka toimii ”isänmaan asialla”, vaikka metsäjättien toiminnassa on kyse ylikansallisten yhtiöiden yksityisen pääoman kasvattamisesta lyhyellä aikavälillä. Metsäteollisuuden uhkailu siirtää toimintansa ulkomaille mahdollisten hakkuurajoitusten seurauksena osoittaa, että metsäteollisuus todellisuudessa vähät välittää Suomesta ja Suomessa asuvien hyvinvoinnista. Osa metsänomistajista vaikuttaa täysin kritiikittömältä suhteessa metsäteollisuuden viestintään puolustaen alan nykyistä toimintatapaa tunteella ja tarmolla. Se on täysin turhaa. Metsäteollisuus osaa edunvalvontansa erinomaisesti. Poliitikot ja MTK ovat vuosikymmeniä kulkeneet kiltisti sen talutusnuorassa.
Metsätieteellinen tutkimustieto vahvistaa, että metsätalouden hiilitase on sitä parempi, mitä vähemmän metsiä hakataan, ja positiivinen vaikutus säilyy ainakin 100 vuotta. Tämä pätee siitä huolimatta, että hakkaamattomuus pienentää mahdollisuuksia korvata fossiiliperäisiä tuotteita puutuotteilla. Puun käytön korvausvaikutukset eivät ei ole lähimainkaan riittäviä, jotta ne muuttaisivat hakkuiden lisäämisen ilmastoteoksi. Nykyisellään puusta valmistetaan enimmäkseen lyhytikäisiä tuotteita, joissa hiili säilyy korkeintaan muutamia vuosia. Metsäteollisuuden jalostusasteen nostaminen on välttämätöntä ekokriisin ratkaisemiseksi. Painopiste on siirrettävä sellunkeitosta sahateollisuuteen. Puuta pitää käyttää vähemmän ja järkevämmin, esimerkiksi rakentamiseen ja kestäviksi huonekaluiksi.
Jos vain voit, jätä metsä pystyyn
Ilmastonmuutoksen torjunnalla on kiire. Jotta 1,5 asteen tavoitteessa pysyttäisiin, Suomen tulisi seuraavan 15 vuoden sisällä päästä tilanteeseen, jossa päästöt ovat yhtä suuria kuin hiilinielut. On jatkettava nielujen vahvistamista ja päästöjen pienentämistä niin, että lopulta nielut ovat päästöjä merkittävästi suuremmat. Metsätalouspolitiikkaan tarvitaan suuri muutos.
Onneksi metsänomistajatkin ovat alkaneet ymmärtää muutoksen välttämättömyyden. Tuoreimpien tietojen mukaan metsänomistajat ovat nyt aiempaa kiinnostuneempia metsiensä suojelusta. Syynä on tietoisuuden lisääntyminen. Tutkimustieto on alkanut tavoittaa ihmisiä median kautta metsäteollisuuden lobbauksesta huolimatta.
Kyse ei ole metsänomistajien tai metsäteollisuuden syyllistämisestä. Ketään ei syyllistetä, vaan todetaan faktat, jotka on jatkossa otettava huomioon. Hyvinvointiamme on rakennettu metsätaloudenkin osalta kestämättömällä tavalla, koska puuntuotannon eri menetelmien ja tuotannon volyymin haittoja ei varhaisessa metsäntutkimuksessa otettu riittävästi huomioon. Niitä ei tutkittu tarpeeksi, ennen kuin metsää alettiin käsitellä puukuutiomäärän kasvattamiseksi. Metsätiede tutki aluksi vain sitä, kuinka puuntuotanto saataisiin maksimoitua, ei metsäekosysteemiä. Vasta myöhemmin on metsäekologinen ja ilmastotieteellinen näkökulma tullut mukaan tutkimukseen.
Puuston runsas määrä ja metsät ovat edelleen Suomen rikkaus. Puustoisena alueena Suomella on tärkeä merkitys ihmiskunnan ponnisteluissa ilmastokatastrofin estämiseksi. Tutkijoiden viesti yhteisten metsiemme käytöstä päättäville poliitikoille ja yksityisille metsänomistajille on selvä: hakkuita on vähennettävä tasolle, jonka ekosysteemi kestää. Puiden määrää ja kokoa on lisättävä antamalla niiden kasvaa. Tämä koskee kaikkia maailman maita. Kyseessä ei ole enempää eikä vähempää kuin maapallon elämän tulevaisuus.